Kesän alussa ostettiin läheiseltä taimistolta hetken mielijohteesta - tai tarkemmin; miehen hetken mielijohteesta - pikkuruinen aloe. Ajattelin että onhan tuo ihan kivan näköinen ja että kaipa se jossain kukkapenkin nurkassa menee. Tovin kuluttua kasvi olikin hurahtanut melkoisen isoksi ja niinpä nostin sen paraatipaikalle vanhan tuolin päälle. Siinä se rehottaa edelleen ja mitä enemmän sitä katselen, sitä kivemmalta se näyttää.
Muutaman kerran ollaan siitä haavoihin otettu sitä mettäkin (tai mitä lie onkaan) ja ihan hyvin on toiminut. Joskus siis kannattaa ukkoakin kuunnella eikä aina vaan porskuttaa menemään omien suunnitelmien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti